TÄMÄKÖ ON SUON SILMÄ

Äiti sanoi meille lapsina, että älkää menkö suolle, että ette putoa suon silmään. Tässä silmässä ei ainakaan näkynyt yhtään lettipäistä tyttöä. Vielä isonakin pelotti mennä suolle, ettei suo vain nielaise vahingossa kulkijaa. Nyt tämä oma karpalosuo paremminkin antaa kuin ottaa. Karua, mutta kaunista.

HALLA VEI JO KUKKASEN JA LUMI PEITTI MAAN

No nyt se talvi tuli. Lunta on vihmonut melkein päivittäin ja välillä sulaa sitten pois. Välillä on valkoista ja sitten taas ruskeanharmaata. Onneksi aurinkokin pilkahtaa välillä

Salkoruusut vielä sinnittelee vaikka melkein kaikki muut on jo paleltuneet.

Callunat ovat saaneet jäisen kuorrutuksen päällensä.

Vielä ei kuitenkaan anneta periksi talvelle. Huomenna ostan vielä halpoja kukkasipuleita maahan tökittäväksi.

Niitä voi sitten vielä viikonloppuna perinteisesti istuttaa rautakangen tai pistolapion avulla. Mutta pakkohan on ostaa, jos puoli-ilmaiseksi saa.

MAALAISPUUTARHAN SYYSREHKINTÄÄ JA RÄNTÄSADETTA

 Sain vihdoin viimein istutettua Jättilaukat ja perennat penkkeihin talvea odottelemaan.

Lisäksi kasasin vielä syksyn viimeiset kukkijat seinustalle persiljan seuraksi. Tässä vielä toivottavasti vähän aikaa kukkivat, ellei tule kova pakkanen. Persiljat odottavat vielä ottajaansa. Irma hoi!

Sepolta ostamistani callunoista väsäsin portaille istutukset. Välillä piti käydä omassa rantapusikoissa tykötarpeita haalimassa: puolukan- ja mustikanvarpuja, sammalta, jäkälää ja liekoa. Vaihteeksi  kivat näin. Aurinkokin paistoi tässä vielä somasti.

Ja kuinka ollakkaan - rehkinnän kruunasi iltahämärissä syksyn ensimmäinen räntäsade. Lepakkokin liiteli vielä viimeisiä liitojaan ennen horrokseen vaipumista.  Tästä se talvi alkaa pian.

KARPALOITA POIMIMAAN, POIMIMAAN, POIMIMAAN...

Suon kutsu oli vastustamaton, joten oli aivan pakko lähteä suosikkisuolle pällistelemään olisiko karpalo poikineen kypsynyt. Perinteiseen tapaan meinasi kahvipullot lentää ojaan, kun säihkähdin älyttömästi pusikosta lentoon pölähtäviä teeriä. Ja ilmoille lensi teerien lisäksi armoton, kaupunkilaisen säikähdysrääkäisy. Ei olisi tästä karjalaisakasta metsästämään mitään muuta kun noita marjoja. Suo  oli paikallaan kaikessa ihanuudessaan eikä ristinsielua missään.

Sitten vaan hanskat käteen ja ämpäri ja poimuri iskuvalmiiksi. Ensin vaikutti siltä, että nyt on jo täällä poimijat käyneet, mutta ei sentään. Houkutuskarpalot köllötteli tarkemmin katsottuna aivan oikeilla paikoillaan mättään päällä poimintavalmiina. Aivan kuten monena vuonna aikaisemminkin.

Ja kun tarkemmin suota tarkastelee nuppi melkein mättäässä kiinni, niin huomaa lisää salakarpaloita heinikon seasssa. Ja aivan kauheasti niitä oli tänäkin vuonna. Ei millään haluaisi lähteä pois, mutta iltapäivällä alkaa olla niin hämärää pilvisenä päivänä, että suo kätkee salakarpalot piiloonsa. Retkikahvitkin oli jo hörpitty pariinkin kertaan ja kylmäkin alkoi olla tuulessa.

Saalis oli puolikas ämpärillinen karpaloita ja kotimatkalla hyppäsi metsästä kyytiin vielä kanttarellit.

Kanttarellipaistin jälkeen tein karpaloista sitten karpalokiisseliä ja karpalohilloa. Hilloa, tai paremminkin survosta, on hyvä mässyttää aamulla jogurtin kanssa. Huh, kuinka terveellistä.

AAMU-USVAN AIKAA

Aamuisin on nyt kaunista laiturin nokasta katsottuna.

 Maa on jo useasti ollut jäässä, ja monet kasvit ovat jo paleltuneet. Mutta vielä isomaksaruoho koittaa ehtiä avata kukkiaan ja viimeiset asteri kukoistavat. Salkoruusut ja pienet samettikukatkaan eivät ole vielä paleltuneet. Kiva kuitenkin, että näin myöhään syksyllä vielä riittää kukkijoita, vaikka vain edes hetken aikaa. Ensi viikoksi luvattiin jo lunta. Jokohan saisin istutettua kevään sipulikukkijat maahan.

SUNNUNTAILOUNAS KOLILLA

Virkistimme itseämme tänään  lähtemällä maakuntamatkalle kansallismaisemiin Kolille. Ajelimme uljaasti Pielisen rantatietä pitkin vaarojen välissä ja maisemat olivat mennen tullen mitä hulppeimmat. Hotelli Koli käyttää erittäin kiitettävästi lähiruokatuottajien aineksia listoillaan http://www.sokoshotelkoli.fi/service.cntum?pageId=117647,  ja mikäpäs Pielisen muikkuja ja hirvikäristystä onkaan nauttiessa näissä upeissa ravintolan ikkunasta avautuvissa maisemissa.

Kotimatkalla aurinko oli jo tullut esille ja joutsenperhe souteli auvoisessa rauhassaan muuttomatkaa odotellessa. Vielä voi hetken nauttia näistä väreistä.

Ei ollut huonot maisemat kotikulmillakaan. Muutaman kuukauden päästä voi täällä taas hiihdellä jäällä ihan ylhäisessä yksinäisyydessä ja nauttia hiljaisuudesta.

OMENAT SÖI JOKU MUU...

Iloisesti sunnuntaina ajattelin, että nytpä tepastelen omppupuun alle ja kerään kaikki omput söpösti koriin.Yllätys oli melkoinen, kun puussa oli noin 5 omenaa. Kaikki mäni jonkun toisen koppaan tai nassuun, mutta en kyllä tiedä kenen! Omenoita ei siis puussa, eikä maassa eikä edes niitä ompunraatoja. Kyllä sapetti. Vielä perjantaina se ehjä puolisko puusta oli täynnä punaisia omenoita, mutta nyt ei siis mitään. No joku lintulauma, se ruskea karvainen ja mörisevä tuolta vastarannalta tai joku muu kaksijalkainen oli herkutellut kyllikseen. Eipä olisi kantsinut jättää niitä puuhun kypsymään vaan kerätä hyvissä ajoin pois. Taidan käydä Lempisen omenatilalla kääntymässä, josko niillä olisi vielä jäljellä jotain. PÖH!

OMENAHERKKUJA

Omput alkaa olla kypsiä. Myös siinä oksassa, jonka tuuli katkaisi ja jonka jätin vielä paikoilleen siinä toivossa, että omenat kypsyvät paremmin kiinni oksassa kuin korissa terassilla. Omppuja on syöty suoraan puusta ja maasta, mutta vohveleiden kanssa tein pikahilloa ompuista kun muuta omatekoista ei ollut. Siispä omput kuorineen viipaleina kattilaan, vähän vettä pohjalle, kymmenisen minuuttia  pöhinää kuumassa, luraus siirappia (hunaja olisi ehkä ollut parempaa) ja hyppysellinen kanelia. Nautittiin vohveleiden ja kermavaahdon kera. Ei hassumpaa.

VIELÄ KUITENKIN EHTI

Lämpimät säät saivat vielä elämänlangankin kukkimaan, liloja, sinisiä ja valkoisia kukkia. Niitä on kyllä mukavaa katsella tästä keittiön ikkunasta ja samalla ihailla kaunista näkymää laiturille. Eläinvalikoima lisääntyi taas menneellä viikolla yhdellä, kun minkki hyppäsi laiturilta veteen. Lisäksi joutsenten ja hanhien ylilento on alkanut. Harmi vain, että harvoin juuri silloin ehtii ulos kameran kanssa. Täytyypä pitää kamera valmiina kun seuraava hanhiaura lentää yli.

Orapihlajapuu on täynnä marjoja tilhien syysriekkujaisia varten. 

 

Oma nimikkokukka kukkii vielä ihanasti portailla toisen suosikin kanssa.

Tämän kesän ruoanjätteet muuttuu vauhdilla mullaksi lämpökompostorissa

Viimekesän eväät on hautuneet tässä viereisessä kompostorissa mullaksi, joten kohta tämä levitetään kasvimaalle tai kukkapenkkiin katteeksi ja uudempi komposti siirretään tähän puukehikkoon. Sitten on taas tilaa kasata talvella uutta biojätettä lämpökompostoriin. Näin tulee vähemmän poiskuljetettavaa jätettä kaatopaikalle ja siis näin ollen pienempi jätelasku, vähemmän roskakuskin autolla ajelua ja pakokaasuja, vähemmän itselle mullan ostoa ja enemmän maunomadoille möyhennettävää. Ja itselle ennen kaikkea hyvä mieli ekoteosta.

 Lisäksi järjestelin siivousvimmoissani kaikki puutarhan käsityökalut tähän vanhaan astianpesukoneen koriin. Tätä on kätevää liikutella paikasta toiseen ja kamppeet pysyy järjestyksessä. Ja taas oma sisäinen  ekoilijaviherpiipertäjäkierrättäjä riemuitsee!

SADONKORJUUMARKKINOILLA JOENSUUSSA

Tänä vuonna sää suosi Joensuun sadonkorjuumarkkinoita. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämmintäkin piisasi. Monet lähiruoan tuottajat olivat lähteneet kauppaamaan lihoja, marjoja, hunajia, kukkia, vihanneksia ja ties vaikka mitä ihania puutarhojen ja peltojen antimia. Mukaan lähti kotiinviemisiksi Vuonoksen lähijäätelöä ja  Jorma-ohra-pikkuleipiä tarjottavaksi lapsukaisen syntymäpäiväkekkereille, pohjoiskarjalaisten hunajatuottajien hunajaa sekä Ismon luumuja suoraan Ismon puutarhasta sekä kassillinen herkullisia kotimaisia omppuja.

Tässä liperiläisiä luomu valkosipuleita ja enolaisia kaskinauriita

Villisika-Timo villisika-sopan kanssa ja muutakin lähilihaa.

Kukkia ja kurpitsoita

Tunnelmaa toriraitilla