TERVETULOA SEURAAMAAN MAALAISPUUTARHAN ELÄMÄÄ ITÄRAJALLE


MAALAISPUUTARHAN ELÄMÄÄ VOI SEURATA TIIVIIMMIN JATKOSSA FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA,TWITTERISSÄ SEKÄ MAALAISPUUTARHA.FI VERKKOSIVUILLA. TERVETULOA SEURAAMAAN ELÄMÄÄMME SIELLÄ! TÄNNE MAALAISPUUTARHA BLOGIIN PÄIVITÄMME SATUNNAISESTI AJANKOHTAISIA ASIOITA.

MAALAISRUOKAA

RUISJUUREEN TEHTYÄ RUISLEIPÄÄ

Talvikauden alussa tulee aina leivottua enemmän. Nyt taas viritin hapanjuuritaikinan tikkiin ja leivoin ruisleipää ilman hiivaa. Tuo hiiva kun ei ole meikätytön lemppari. Aika hyvin jo osaa tätä ruisleipää leipoa, mutta vielä pitää vähän harjoitella tuota paistamista, etteivät jää raaoiksi.  Onneksi on omasta takaa kuivattua perintöruisjuurta, jota voi käyttää aina alkuun. Ja jos ei aina jaksa pitää sitä ruisjuuritaikinaa "tulilla" niin voi sitten taas virittää taikinan käyntiin tuon kuivatun ruisjuuren avulla.

Ensin virittelin edellisenä iltana hutun kuivasta ruisjuuresta ja vedestä. Hutun laitoin kannelliseen astiaan ja leivinuunin päälle. Sekoittelin aika ajoin, lisäsin  40 asteista vettä ja luomuruisjauhoa että huttu herää eloon. Luomuruisjauhot on tuoreempia ja niiden rakenne on otollinen tähän hommaan. Tärkeää on, että huttu alkaa kuplimaan, jolloin se on elossa ja valmis käytettäväksi leivän kohottamiseen. Hutun virittelyyn voi mennä hyvinkin yksi vuorokausi, joten aikaa kannattaa varata  tähän puuhaan.

 
Kuivattua ruisjuurta voi tilata verkkokaupastamme täältä



Kun huttu kuplii, niin lisää siihen sopivasti taas vettä ja jauhoa ja annan leipätaikinan kohota pytyssään leivinliinan/kannen alla.  Nykyään tämä menee aika lonkalta, kun on tuo jauhojen määrä jotenkin hanskassa. Kohoaminen voi kestää useita tunteja, joten hätähousujen hommaa tämä ei ole.

 
 
Sitten leivon leivät ja annan niiden vielä kohota. Joskus kohoamisessa menee pari tuntia, joskus vähän vähemmän aikaa. Tykkään vuokaleivistä, joten paistan useasti leivät leipävuoassa. Toiset taas tykkää perinteisen mallisista limpuista. Kun leipä on sopivasti kohonnut, niin pintaan on ilmestynyt repeämiä. Sitten vain uuniin ensin 250 asteeseen ja heti kohta alennetaan uunin lämpötila 180-200 asteeseen. Paistetaan uunista riippuen noin 30-45 minuuttia. Sitten oikeaa voita päälle ja herkuttelemaan lisäaineettomalla, ihanalla itse leivotulla leivällä.
 
 
 

 


ITSE TEHTYÄ HAPANKAALIA HIMOITSIN

Sain ihan aidon venäläisen hapankaaliohjeen, jota heti sitten kokeilin. Ihanan raikasta, hyvää lisäaineetonta ja helppoa tehtävää näin sydäntalvella. Ja niin tuoretta. Hapattaminenhan on vanha tapa säilöä vihanneksia talven varalle, joten tänne susirajalle se sopikin oikein hyvin paitsi että ainakaan tuo satsi ei pitkään jääkaapissa "hapantunu". Tein hapankaalin juuri niin kuin Irina neuvoi joten makuelämys oli huippumahtava. Sopii maitohappojensa avulla hyvin vatsan toimintaa ehostamaan, tosin ei kylläkään ahneusmielessä, jolloin vaikutus voi olla päinvastainen

IRINAN HAPANKAALI

0,5-1 valkokaali
2-3 porkkanaa
2 rkl karkeaa merisuolaa
1litra vettä
1-2 tl hienoa sokeria
(kuivattuja valkosipulilastuja)

Suikaloi kaali ja porkkanat ohuiksi suikaleiksi. Perinteinen hirviölaite "mandoliini" sopii tähän hyvin, mutta älä suikaloi sormenpäitä joukkoon. Hapankaalista ei ole tarkoitus tulla punaista. Itse tein ensin mandoliinilla ja sitten loput juustohöylällä, koska juustohöyläpä vasta näppärä työkalu olikin tässä.

Kaali- ja porkkanasuikaleet laitetaan lasipurkkiin tiiviisti. Itse painelin niitä puunuijalla tiiviiksi.
Laitoin myös joukkoon hieman kuivia valkosipulilastuja, koska valkosipulihapankaali vie meikäläisen kielen mennessään.  Kaada sitten vesisuola liuos päälle ja anna purkin seistä 3 vrk ilman kantta huoneenlämmössä tekeytymässä.





Pistele välillä veitsellä ilma-aukkoja massaan, niin kaali ilmastoituu ja ylimääräiset kaasut pääsee pellolle. Kun 3 vrk on kulunut, niin siivilöi liemi purkista ja sekoita siihen 1-2 tl hienoa sokeria ja kaada liemi takaisin purkkiin. Sitten kansi päälle ja jääkaappiin. Valmista tuli! Enjoy!

Ps. Muista ottaa seuraavaa satsia varten hapankaalinestettä siemeneksi, koska siinä on jo valmiiksi maitohappobakteerikanta. Hyvä boosteri hapattamisen alkuun.





PATALEIPÄÄ

Nyt syksyllä innostuin kokeilemaan pataleipää. Täytyy kyllä sanoa, että helppoa oli kuin heinän teko.
Sekoitellaan ainekset edellisenä iltana löyhäksi taikinaksi, annetaan tekeytyä seuraavaan päivään kannellisessa astiassa ja sitten vaan muotoillaan leivät, kohotetaan hiukan ja täräytetään kuumaan rautapataan paistumaan. Älyttömän hyvää ja terveellistä leipää ihan ite tehtynä.  Nyt on jo kokeiltu ruisjuurella ja hiivan kanssa, siemenillä ja ilman. Suosittelen ilolla!

 Resepti Purkka-Pirkka lehdestä  http://www.k-ruoka.fi/reseptit/-pataleipa/












PASHAMUOTILLA PÄÄSIÄISPASHAA

Kaivelin taas juusto-/pashamuotit esille hyvissä ajoin kun pääsiäinen on ihan kohta. Olen tehnyt pääsiäispashaa monenlaisilla resepteillä. Hesarissa oli kerran tällainen vanhanajan pääsiäispashan resepti ja tällä olen tehnyt pashaa monena vuonna. Hyvin on onnistunut ja reseptikin on sopivan kokoinen. Välillä muokkaan ainesosia sopivammaksi itselleni. Tästä tulee pari pienempää pashaa tai yksi ison pashamuotin pasha. Jos käytät puista pashamuottia, niin liota pashamuottia muutamia tunteja vedessä ennen massan laittoa muottiin.


VANHAN AJAN PÄÄSIÄISPASHA

1 kg maitorahkaa
200 g voita
2 dl sokeria
3 dl kermaa
6 keltuaista
100 g mantelirouhetta
100 g korintteja
100 g vihreitä sukaatteja
3 tl vanilliinisokeria
3 sitruunan raastettu kuori
 
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, samoin toisessa kulhossa kerma ja vanilliinisokeri. Sekoita rahka suuressa kulhossa tasaiseksi. Lisää  siihen keltuaiset yksi kerrallaan sekoittaen ja sen  jälkeen voivaahto ja kermavaahto ja kaikki loput ainekset. Sekoita hyvin. Vuoraa pashamuotti kostealla sideharsolla, käännä sideharson liepeet massan päälle, laita paino koko muotin päälle ja siirrä pariksi vuorokaudeksi jääkaappiin valumaan. Nauti pasha hedelmien tai kulitsan kera pääsisäispöydässä hyvässä seurassa.

Minulla on monenlaisia pashamuotteja, mutta tämä rajakarjalainen ortodoksikuvioilla koristelu muotti on mielestäni nerokkain, kaunein ja monikäyttöisin juusto-/pashamuotti. Muottia voi tilata
täältä

 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti