WÄRTSILÄN MUSTA

Tänä keväänä olen erityisesti ollut kiinnostunut maatiaislajeista ja ilokseni huomasin, että paikallinen perunanviljeljä oli virittänyt vanhan maatiaisperunalajikkeen uustuotantoon muutamasta  siemenperunasta. Tätä Wärtsilän musta- perunalajiketta on ehkä viljety täällä Karjalassa jo viime vuosisadan alussa tai ehkäpä jo 1800-luvulla. Kaupallisessa tuotannossa sitä ei ole ollut aikoihin, joten Hirvosen perunatila Liperistä on tehnyt aikamoisen kuluttuuriteon uusutuotannon myötä. Kuori tässä perunassa oli tummanlila ja sisus vaalea. Maultaan mielestäni melko hyvä, mutta keitettäessä peruna halkeilee helposti. Ehkäpä kokeilen tämän lajin kasvattamista omassa maassa tulevana kesänä muiden maatiaislajien seurana.

Tein taas myös pashajuustomuotissa kotitekoista munapiimäjuustoa. Tällä kertaa mausteena käytin luomubasilikaa, luomusalvia ja luomutimjamia valkosipulin ja merisuolan ohella. Nyt vain huomasin, että piimä olisi saanut olla vähärasvaista rasvattoman sijaan. Juustosta tuli ehkä vähän kumimaista ja valkosipuliakin olisi riittänyt ehkäpä vai pari kynttä. Viime vuonna tein ruohosipuliversion, joka onnistui mielestäni paremmin.

Ulkona aurinko on paistanut viime päivinä ja tehnyt omaa jääpuikkotaidettaan. Myös karjalainen puutarhakissa nauttii auringonlämmöstä mielipaikallaan. Turkki tällä urholla on talviretkien jälkeen niin takkuinen, että millähän tuokin saa selviteltyä. Vai odottaisiko vaan, että takut lähtevän itsestään karvanlähdön myötä. 

ISTUTUSPUUHIA

Vaikka lunta on vaikka millä mitalla, niin nyt oli jo aivan pakko aloittaa puutarhapuuhat sisällä. Pelakuut kiljuivat jo uutta multaa, kissat kaipaavat vihreää naposteltavaa ja emäntä auringonvaloa kuistilla.

Ensin ajattelin raivata kuistilta kaikki matot pois, kun multa leviää kuitenkin joka paikkaan. Sitten keksin, että valjastan toisen leivinlaudan istutuspuuhiin. Multa pysyy paikoillaan ja työskentelytilaa on tarpeeksi. Eikä sotkukaan ollut kovin kauhea. Ja mullat oli helppo harjata pois laudan päältä vanhalla lumiharjalla. Lopuksi sitten kiikutin leivinlaudan autotalliin odottamaan seuraavaa kylvötalkoota.

Pelakuut olivat selvinneet viileällä kuistilla hyvin ja uutta versoa alkoi pukata jo siihen malliin, että mullanvaihtoa ja ravinteita kaivataan jo kovasti. Kasarihuumassa nuorena naisena ajattelin, että noiden pelakuiden talvettaminen on oikein mummojen puuhaa ja miksei nuo mummelit heitä niitä pelakuiden raaskuja roskiin. Mutta nyt kun on jo "valemummo" niin tätäkin puuhaa voi jo harrastaa oikein mainiosti. Aika palkitsevaa, sanoisin... Ja kunhan kukat saa vielä ikkunalaudoille, niin keväthuone alkaa olla aluillaan.

Siemeniäkin on tullut jo ostettua aika monta pussia. Vihannesten luomusiemeniä olen tilannut ulkomailta 0,35 € pussi, kun siemenkaupoista ostettuina maksavat 3,50. Eli kilpailulle olisi kyllä sijaa myös luomusiemenmarkkinoilla.  Ihmisille eli pääasiallisesti itselleni kylvin nyt sitruunabasilikaa ja kissoille ohraa ja laitoin ne tuonne leivinuunin päälle lämpimään itämään.

YKI, ARVI & OLAVI

Kuulostavat  aika vanhoilta herroilta. Ja sitä he olisivatkin, jos olisivat vielä täällä kanssamme. Näiden herrojen muotoilemat esineet ovat osana  arkeammekin tänäkin päivänä. Tästä pääsenkin sujuvasti sisustusaiheeeseen, josta ajattelin kirjoittaa silloin kun tätä blogiani aloittelin. Nyt vasta on tullut tilaisuus siihen monien vaiheiden jälkeen.

Yki Nummen Lokki-valaisimen tuntevat varmaan useimmat designista kiinnostuneet. Minulle ainakin oli aivan mahtava yllätys, että koko lapsuuteni olin tuijottanut tätä Lameet-valaisinta ja ihaillut sen upeaa selkeää muotoa. Nyt vasta kun valaisin päätyi lopulta kotiimme aloin etsiä valaisimen tarinaa netistä ja huomasin, että Yki Nummi oli suunnitellut tämänkin valaisimen 1964. Hyvin on tämä alkuperäisvalaisin kestänyt aikaa, koska on nytkin vielä erittäin moderni.

Tätä uljasta, vienosti sivulle katsovaa kipsihahmoa luulin lapsena hymypatsaaksi, jonka valoisa äitini oli saanut kouluaikoinaan. Tämä kipsityö on  kuitenkin siirtynyt kotiimme todennäköisesti Särkisalmesta isoisäni talosta oman lapsuuskotini kautta. Kipsityön on tehnyt Arvi Tynys vuonna 1938, ja vaikka sodat ja muutot nähneenä on kolhiintunut matkalla, niin siltikin aina vaan yhtä ylväänä katsoo kauas tulevaisuuteen tuolta lipaston päältä.

Sitten tämä kaunokainen on ehdottomasti lempimaljakkoni kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kaunis sellaisenaan tai pelkistetysti yhden kukan kera. Olavi Helander on puhaltanut tämä Humppilassa ja maljakko muistuttaa erehdyttävästi Gunnel Nymanin piikkimatto-maljakkoa, joka se ei kuitenkaan ole.

Mukavaa, että menneet sukupolvet ovat sijoittaneet aikanaan nuorien muotoilijoiden tuotoksiin, josta me nykyiset sukupolvet sitten saamme nauttia omissa kodeissamme. Näitä ihanuuksia kun katselee, niin melkein väkisin tulee ajatelleeksi, että olisipa mukavaa ostaa omallekin lapselleen laatua, joka kestäisi aikaa yhtä hyvin kuin nämä hienoudet.

KEVÄTTÄ MIELESSÄ

Pakkasta on piisannut täällä itärajalla jo - 30 asteen verran jo ainakin viikon. Puita on saanut kärrätä oikein urakalla pannuhuoneeseen ja leivinuuniin. Tässä vanhassa talossamme on puilla lämpeävä keskuslämmitys, joka on ekologinen, mutta aika työläs pakkasella. Lämmityskustannuksiltaan luonnollisesti erittäin halpa. Näillä nurkilla eräs toinenkin emäntä kärrää kottikärryllä puita pannariin tiuhaan, joten terveisiä vaan Pirkolle Hammaslahteen. Elävä tuli tuolla leivinuunissa on kuitenkin aika mahtava kun pakkanen paukkuu nurkissa.

Vaikka ulkona onkin kylmä ja lunta on tänäkin vuonna riittävästi, niin nyt mieli jo halajaa kevääseen. Ensimmäiset siemenpussit, ruukkuyrtit ja uudet ruukkasvit on ostettu siivittämänään viher- ja sisustusvimmaa. Yrttejä laitoin viileälle kuistille pelakuiden seuraksi talviauringon valoon.

Sitten ostin myös aivan uudenlaisia kasveja: oliivipuun ja kivan uudenlaisen muorinkukan. Nuo vanhahtavat ruusu- ja peltiruukut sopivat jotenkin niin hyvin tänne vanhan talon miljööseen.

 

Ja jokakeväinen pakkomielle: tahtoo ikkunalaudalle kaarimuratin. Kaarimuratteja ei ollut tietenkään valmiiksi saatavilla, mutta ainahan voi itse väkertää kehikoiden ympärille kaaria kruunulla ja ilman. Uudet ikkunalaudat toivottavasti isäntä asentaa piakkoin, joten sitten nämäkin ihanuudet voivat kasvaa auringon valossa.

LUMINEN LOPPIAINEN

No nyt on tullut lunta jo ihan kiitettävästi. Joka päivä voi tehdä lumitöitä, mutta lunta ei vielä ole läheskään yhtä paljon kuin viime vuonna. Vaikka vieläpä sitä ehtii tulla viimevuotisen verran tänäkin vuonna.  Puutarha on niin kaunis uudessa lumipeitteessä. Aurinko kun vielä joskus pilkahtaisi, niin sepä virkistäisi silmänystyröitä kivasti.

Valkosaarni näyttäytyy talviasussa jotenkin eksoottisen täsmälliseltä.

Viime syksynä ajattelin, että jätän talven iloksi joitakin kasveja talventörröttäjiksi.
Eikä ollut ollenkaan huono idea. Aikaisemmin olen raivannut kaikki pois syyssiivous-
vimmoissani. Nyt on sitten talvellakin  jotakin kuvattavaa ja katsottavaa.  Kaksi alinta ovat sormustinkukka ja päivänsini lumiharsossaan.

Tämän emännän lisäksi hangella viilettää muitakin ötököitä: ainakin orava ja karjalaiset puutarhakissat somista pienistä käpälänjäljistä päätellen.

Mirmelit näyttävät tosin viihtyvät aika hyvin aitan parvella päivystämässä. Kyllähän noilla turaturkeilla pärjää jo kipakammassakin pakkasessa.

TALVIPELAKUUN JOULUTERVEHDYKSET

Koko marraskuu on lennetty paikasta toiseen niin että ei ole ehtinyt tännekään mitään kirjoittamaan. Kuvia on sentään matkan varrelta napsittu ja ihailtu vuoden pimeimpänä aikana omia aikaansaannoksia: uusia eteisen, keittiön ja tuvan valkoisia seiniä ja kattoa. Valkoisuudesta on nautittu koko kesäisen kärsimyksen edestä nyt aivan joka päivä. Kylläpä se maalaaminen niin tuskaista oli, mutta kannatti kyllä.

Tälle valkoiselle kuistille nostin ihanat pelakuut talvehtimaan ja sain nauttia vielä kukistakin pitkään. Vieläkin on muutama kukka näistä pelakuista jäljellä joulua tervehtimässä.

Amaryllis on mielestäni hyasinttien kanssa joulun ehdoton kukkakuningatar. Hyasintit  taidan laittaa  kannelliseen lasimaljaan voimakkaan tuoksun vuoksi ja loput sitten ulos tai kuistille.

Nyt kuitenkin toivon teille hyvät ystävät leppoisaa Joulua, kynttilöiden loistetta ja tähtien tuiketta!

ENSILUMEN KUKAT

Sanotaan, että marraskuussa kaikki kuolee. Niin kyllä, mutta lupaus uudesta säilyy maassa ja tupsahtaa joskus sitten uuteen eloon. Niin ihmiselämässä kuin rakkaassa puutarhassakin. Surua, ikävää ja haikeutta onkin viime aikoina riittänyt, joten uuteen eloon on niin vaikea uskoa kaipauksen keskellä.  Mutta jos oikein tarkkaan katsoo, niin valoa elämään voi viritellä monella tavalla ihanista ystävistä, perheen-jäsenistä, puutarhasta ja lemmikeistä.

Vielä kuukausi sitten puutarhassa kukkivat sinisievikit ainoina kesän muistoina, mutta nyt jo talven valkoiset kiteet ovat reunustaneet kukkijat.

Lehtikaalikin sinnittelee vielä huurrekuorrutettuna ennen pakkasherran saapumista.

Talvipuutarhan viimeistelyyn osallistuu mielellään karjalainen puutarhakakissa, joka on jälleen kasvattanut uljaan ja pöyheän talviturkin. Nyt passaa sitten talvea odotella ja ulkovintillä päivystää kovemmillakin pakkasilla, vaikka parta olisinkin vähän jäässä. On tainnut katti ottaa oppia kasvimaailmasta kun noissa kuvissa on jotakin samaa...

Ja ruusuruukkujen viimeisen ruusun pelastin aukeamaan maljakkoon, ennen kuin vein ruusuruukut kellariin odottelemaan uuden kevään koittoa.

ULKOA SISÄLLE

Sadonkorjuupuuhissa olen nyt työmatkustelun lomassa ehtinyt pykälän verran pidemmälle.. pellonreunalta jo ihan tänne sisätiloihin saakka tekemään kaikkia kivoja juttuja.  Sain rakkaalta siskoltani lahjaksi kauniita pulloja, joihin säilöin pitkään himoitsemaani puolukkamehua. Tänä vuonna puolukoita olikin niin runsaasti, että raaskin osan sitten mehustaa. Luomuyrttejäkin pakkasin kauniisiin lasipurkkeihin. Nyt luomuna löytyy timjamia, salviaa, tilliä, oreganoa, basilikaa ja minttua. Näin siis makunystyröiden lisäksi silmänystyrät saivat kaipaamaansa nautintoa.

Vaikka puutarhatyöt on kukkien osalta jäänyt nyt tosin vähiin, niin joskus  aivan huomaamatta kaikki alkaa taas uudelleen kukoistaa. Kehäkukat pukkaavat uutta kukkaa  ja verbenakin on innostunut viileinä syyspäivinä aukaisemaan ovenpielen amppelissa aina vain uusia kukkia. Kaksivärisyys kukinnoista on vähässä valossa kaikonnut, mutta mustaa yöilmaa vasten nuo pinkitkin kukat näyttävät tosi hienoilta. Välillä voi siis mehunhuuruisesta lämpimästä poiketa ihailemaan kylmien syysöiden kaunokaisia.

VIIMEISIÄ KESÄNAUTINTOJA

Kesän viimehetkistä on nautittu monella tavalla: uimarannalla kesän viimeisenä helteisenä päivänä juuri ennen sadetta ja sään viilenemistä. Ja ihailemalla juuri aukeavia ihania auringonkukkia omassa puutarhassa.

Jotkut nautiskelevat raikkaasta ja energiat vapauttavasta vedestä suoraan laiturilta.

Ja sen jälkeen myöhemmin riekkumalla tarmokkaasti omenapuussa. Kuvista päätellen ei ollutkaan enää vaikeaa arvata kuka viime vuonna kävi puusavotassa samaisessa puussa, josta on nyt siis jäljellä vain puolet. Tosin kyseinen puu on satoisampi kuin koskaan aikaisemmin. Joten kyllä kissa tietää miten puutarhuroidaan puut tuottaviksi.

Ja lopputuotoksena olikin mehevä korillinen Viirun puutarhuroimia omenoita syysnautintoihin. Lajike voidaankin varmaan sitten ristiä uudeksi "SyysViirukkaaksi" kasvattajansa mukaan.

SADONKORJUUTA JA KARVAISIA PUUTARHUREITA

Satoa on tullut puutarhasta yllinkyllin: sankokaupalla avomaankurkkuja ja omenakurpitsoita, timjamia, salviaa, basilikaa sekä sitten tietysti vielä ne kaikki keräämättömät herkut omenapuusta ja maasta. Viimesyksynä puolittunut omenapuu innostui tänä vuonna tekemään satoa urakalla, ja omppupiirakan leivontaa pakastimeen on aloiteltu hiljalleen. Kohta omenat ovat sopivan kypsiä myös puusta suoraan syötäväksi. Vanhan mansikkamaan uusiokäyttö sekalaisena kasvitarhana oli oikein onnistunut kukkineen kaikkineen.

Karvaiset puutarhurit ovat osallistuneet puutarhan möyhimiseen ja pölyttämiseen kiitettävällä innokkuudella. Karjalainen puutarhakissa on myös karistanut vanhan talviturkin nurmikon lannoitteeksi ja uutta talvinuttua kasvatetaan valtaisalla ruokahalulla tulevan talven varalle.

Myös pienemmät karvaiset puutarhurit ovat esittäneet hienoja balleriinaesityksiä siitepölypöllyssä. Iltaisin kimalaiset ovatkin  jähmettyneet aurongonkukkien ja oreganon kukkien vartijoiksi. Keltaiset ja siniset kukat vetävät kyllä eniten puoleensa kaikenlaisia pörriäisiä ja perhosia. Lajit ovat selvästi lisääntyneet vuosien saatossa, joten keinotekoisia perhosbaarejakaan ei tässä puutarhassa erityisemmin kaivata. Vaikka niitäkin on jo ehditty huonolla menestyksellä kokeilemaan.