TERVETULOA SEURAAMAAN MAALAISPUUTARHAN ELÄMÄÄ ITÄRAJALLE


MAALAISPUUTARHAN ELÄMÄÄ VOI SEURATA TIIVIIMMIN JATKOSSA FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA,TWITTERISSÄ SEKÄ MAALAISPUUTARHA.FI VERKKOSIVUILLA. TERVETULOA SEURAAMAAN ELÄMÄÄMME SIELLÄ! TÄNNE MAALAISPUUTARHA BLOGIIN PÄIVITÄMME SATUNNAISESTI AJANKOHTAISIA ASIOITA.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Ahvenisen punaisella talolla oli tänään tarjolla nauris- ja perunahuttua. Huttu oli tehty nauriista tai perunasta ja ruisjauhoista, ja sitä syödään vaikka marjasurvoksen tai voisilmän kanssa. Olikin oikein maukasta. Sitten olivat emännät leiponeet mm. mustikkapiirakkaa kahvin kanssa tarjottavaksi. Piha on ollut koko kesän koristeltu näillä veikeillä hahmoilla.



Naurishutun jälkeen jaksoikin sitten lähteä metsään rämpimään mustikoiden perässä. Saalis oli vaivaiset muutama desilitra. Mustikat löytyivät kumpareiden välistä soiselta alueelta. Tosin nekin suot olivat aika kuivia, kun ei vettä ole satanut. Muutama sieni oli noussut jo esiin. Hirvenjälkiäkin näkyi.


Tässäpä sitten päivän kaunokaiset vanhalta mansikkamaalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti