Tällä viikolla maalaisromantiikkaan viehtyneenä ajattelin raivoissani viskata rukkaset uuniin ja laittaa mökin myyntiin. Ei ollut ihanasta talvihuuruisesta pihalla pasteerauksesta tietoakaan, kun lunta pukkaa taivaan täydeltä, lumityöt tekemättä, mökki lämmittämättä ja tuuli ulvoo kaikista seinänraoista. Kaiholla ajattelin keskuslämmityksellä varustettuja kaupunkien kerrostaloasuntoja. Mutta, että kurjuudesta tulisi vieläkin kurjempaa ja se vähemmän kurja alkaisi näyttää auvoiselta olotilalta, niin kannattaa toimia seuraavasti kuten entinen kaupunkilainen toimii.
Töistä tullessani iltapimeässä aloin ensimmäiseksi kantaa puita uunin lämmitykseen. Ja normaaliin tapaan, kaupunkivaatteissa, ilman hattua ja lyhytvartisissa kengissä syöksyin nälkäisenä puuliiteriin, täytin puukassit raivokkaasti ääriään myöten haloilla, lastasin ne kottikärryihin ja työnsin lastin nietosten läpi. Sitten kiskoin painavat puukassit portaita ylös uunien liepeille ja tein tulet uuneihin. Ja palelsi niin vietävästi. Mutta onneksi raivo lämmitti ainakin hetken sisäisesti. Ei ollut maalaislehtien suloisista unelmista tietoakaan. Paremminkin maalaispainajaista! Ajattelin itsekseni, että nyt jos minut heitettäsiin ajassa 70 vuotta taaksepäin, niin tämähän olisi lasten leikkiä ja vielä helpoimmasta päästä. Onneksi nyt on kuitenkin nyt ja jos joskus itse ajattelisi muutaman sekunnin murto-osan pidempään, niin elämä voisi olla piirun verran helpompaa. Tällä kertaa kaikki uunit kuitenkin syttyivät iloisesti kertaheitolla, joten sisäinen raivo alkoi sulaa roihuavien liekkien myötä. Ja taloon alkoi virrata ihanasti lämpöä.
Oli siis myönnettävä, että kaupunkilaisvehkeillä ei maaseudulla pärjää. Kaivoin vihdoin viimein esiin untuvatakin, karvarukkaset, ystävän antaman villapaidan ja sukat sekä oman mummon kutoman villaisen hartiahuivin.
Villasukkien, villahuivin ja virkistävän juoman myötä olotila alkoi muuttua sohvalla istuessa auvoisaksi melkein nirvanaan asti. Siinä lämpimässä olikin hyvä päättää, että vaikka rehkintää riittää, niin palelu saa loppua tältä talvelta tähän. Ja seuraavana päivänä ostin itselleni superihanat punaiset huopatossut, joihin on tämän tulisieluisen emännän hyvä hypätä vaikka lennossa. Maalaisunelma jatkukoon vielä toistaiseksi.
Ihanat huopikkaat...ja kovin tutulta kuulostaa tuo sinun arkinen maalaisunelmasi. Tätähän tämä on ja mikäs siinä niin kauan kuin kunto kestää, mutta siitä on kyllä romantiikka kaukana, jos yksin pitäisi tämmöisissä oloissa pärjätätä vanhana ja sairaana... No, nautitaan niin kauan kuin jaksetaan. Eikös vaan:)
VastaaPoistaNo juuri näin, eletään niitä hyviä asioita silloin kun kohdalle sattuu ja iloitaan niistä. Kyllä vaivaa ja murhetta riittää tässä elämässä ihan kyllilleen ennakkoon murehtimatta. Mukavaa pakkasviikkoa siulle!
VastaaPoistaHei Marketta, eilen löysin sivusi, en kerennyt kunnolla tutustua vielä, iltaisin ja aamuisin varastan aikaa bloggailuun, päivin olen töissä. Minä kaipaan kovasti maalle asumaan kuten sinä ja blogiystäväni Millan ja moni muu, kantamaan niitä puita ja lämmittämään mökkiä puilla. Ei se tämä keskuslämmityksessäkään niin helppoa ole, sieraimet kuivuvat ja happi tuntuu loppuvan. Tänne kerrostaloon tukehtuu.
VastaaPoistaMiten kaipaankaan omalle mökille Männikölle!