JOULUSTA PUUTARHATÖIHIN

Nyt kun kaikki joulukuuset on myyty ja herkkukorit väsätty niin ehtii taas harrastaa. Kiva. Ja heti kun joulusesonki meni niin siirryin suoraan puutarhasesonkiin. Kun ei kerta täälläkään lasketella kuten viime vuonna. Sopii kyllä oikein mainiosti mulle.

Ensitöikseni istutin tulppaaneita. Siis 2013 viimeisellä viikolla. Oli aivan pakko. Siis aivan kummallista!

Koska jouluviikko menikin nukkuessa ja syödessä kuten varmaan aika monella muullakin puutarhaystävällä, niin sitten olikin tarmoa vähän katsella kaappeihin "säilöttyjä" ruokia. Ja kas kummaa: sieltähän löytyi monenlaisia "terveellisiä" siemeniä ja kuivattuja marjoja, jotka ehkä olisivat voineet olla hyväksi terveydelle, jos niitä vain olisi tullut syödyksi ennen parasta ennen-päiväystä. Mutta linnunruoaksi varmaan aika hyviä ja lisäaineettomia. Siispä tuumasta toimeen.

Ostin kookosrasvaa kaupasta pari pakettia, sulatin kattilassa sulaksi ja sekoitin siemen-marjamixin sulaan kookosrasvaan. Sitten vaan täytin tyhjät limsa- ja mehupullot tällä mössöllä ja terassille jäähtymään. Tuloksena linnunruokapötkylöitä lintujen talvikattaukseen. Olipa näpsäkkää.

 

Aloitin myös kamppailun puutarhuri vs.jänis. Kun en ennen joulua ehtinyt ja jaksanut hedelmäpuita naamioida jänikseltä, niin tein sen nyt. Viime vuonna kuusenhavut suojasivat valkosaarnin mainiosti tupsuhännän hampailta, joten sovelsin samaa tekniikkaa tämä vuonna kirsikka-, luumu- ja omenapuille. Tosin varmuuden vuoksi otin vielä vähän verkkoa kehiin.

Oli meillä sentään jotain jouluistakin jouluna. Ainakin joulukuuset ja koristeet sisällä ja ulkona sekä joulukissa! Mahtavaa uuden vuoden alkua kaikille!

 

SEKAMELSKAA JA VÄRILOISTOA

Nyt muutamia kuvia tämän vuoden jutuista. Kaikki ei ihan menny niikun ströms... mutta ei kai aina tarvitse mennäkkään. Keväällä oli hieno visio perhospenkistä, missä perhoset liihottelee hortensioiden ja keltaisten, sinisten ja punaisten kukkien keskellä. Ja hupsista. Ensinnäkin osa hortensioista kuoli, yhteen siniseen on tulossa kukat vasta nyt ja senetitkin päättivät pitää kukintataukoa lähes koko kesän. Mutta yksi ei petä. Ja se on kääpiösamettikukka. Lisäksi syrikät kasvoi suuremmiksi kuin kuvittelinkaan ja syyshortensiastakin tuli aika iso. Mutta kokonaisuutena aika kiva sekamelska.

 

Yhdistetyssä kukka- ja kasvimaassa kaikki kasvaa hyvin perinteiseen tapaan. Tänä vuonna myös ruusupavut intoutuivat kasvamaan ja kaikki yrtit ja kurkut ovat nautiskelleet lämmöstä, myös maissit. Kuvaakohan tämä sekasotku jotenkin tekijäänsä :) Jos näin on niin sallin itselleni sen.

 

 

Dahliat, kehäkukat ja pakkopulla-kosmokset on myös kasvaneet ja viihtyneet hyvin. Kehareista on riittänyt terälehtiä myös kuivattavaksi asti. On näköjään myös rikkaruohot kasvaneet hyvin laattojen ja reunusten välissä.

 



 

Salaattikin luuli, että sen täytyy kasvaa joulukuusen näköiseksi vielä ennen pakkasia. Hyvä muistutus tulevista töistä.  Karjalainen puutarhakissakaan ei antanut vangita sieluaan kameralle, vaan laittoi aina silmät kiinni kuvatessa. No jos on kanafileitä pötsi pömpöllään niin jaksaa sitten kenkkuilla. Kumma katti.

 



KASVIHUONEPROJEKTI

Onpa taas kevät ja kesä mennyt raataessa, ettei taaskaan ole ehtinyt tänne mitään kirjottelemaan, vaikka niin oli aikomus. Nyt sitten täytyy laittaa pikakelauksena puutarhan suurin yksittäinen rojekti tähä lyhykäisesti eli kasvihuoneen kokoaminen.

Meinasi kyllä vähän mennä hermo haluajalta/tilaajalta sekä myös kokoajalta, kun oli vähän liikaa töitä, liian vähän vapaata ja hirveä hinku saada nopeasti koko höskä pystyyn.   Ensin meni perustukset persiilleen, kun en osannut tehdä siitä suoraan. Ja näkyyhän tuo jo kuvastakin, että pieleen meni. Siispä purkamaan!

 

Sitten kun oli perustukset  tehty toistamiseen, niin tuli niin hirveä tuuli ja sade, että osat ei meinanneet kestää millään paikoillaan ja taas joutui purkamaan yötä vasten, ettei aamulla tarvinnut etsiä palasia pusikoista.

 

 

 

Välillä oli sitten sormet niin jäässä, ettei meinannut kestää mikään kädessä. Ja sitten tuli taas yö ja onneksi pääsi lämpimään sänkyyn, kun otti niin kauheesti pannuun ihan kaikkia osapuolia. 

 

 

 

Ja joku seurasi kiinnostuneena rojektin etenemistä.

 

 

Mutta kun sitten vihdoin viimein koko höskä oli kasassa ja kasvit sai eteisen siimeksestä valoon, niin olipa kyllä mukavaa.  Kaikki taimet kasvoivat tosi nopeasti, ja kun en laittanut kasvihuoneeseen mitään kiinteitä rakennelmia, niin taimikasvatusvaiheen jälkeen olikin helppo sitten laittaa kurkut, tomaatit, chilit, paprikat ja meloni omiin pyttyihinsä kasvamaan. Ja nyt on jo monta viikkoa syöty kasvihuonekurkkuja ja ekat tomaatit poimin tänään 7.8. Mahtavaa!

 

 

MAATA NÄKYVISSÄ!

Huuu, vihdoin maata näkyvissä ja nopeammin kuin arvattinkaan. Lumet on sulaneet sutinalla muutamassa päivässä. Tarkalleen ottaen 4 päivässä ja 4 yössä. Aamulla on kiva katsoa ikkunasta, miten paljon lunta on sulanut yön aikana. On tämä nyt siis niin huippua!

 

Tämän aamun puutarhakierroksella näkyi monenlaisia uuden kevään tulokkaita.  Nietosten alla nämä ihanuudet ovat kasvaneet aivan varkain, piilossa ja huomaamatta. Ja jo aika pitkällekin ehtineitä.

 

 

Piparjuuri ja raparperi kasvimaan reunassa

 

Särkynyt sydän, tulppaanit ja väriminttu perennapenkeissä.

 

 

Helleborus oli ihme kyllä selvinnyt talven yli vaikka istutin sen niin myöhään viime syksynä.

 

 

Ja karjalaiset puutarhakissat niin mielellään osallistuvat kaikkeen puuhaan. Simo-takkuturkkia ei oikein miellyttänyt, kun en jaksanut sitä kanniskella sylissä koko ajan. Kissaherra päätti sitten itse hypätä hartioille ilmaista kyytiä saamaan. Ilme on kyllä aika ärtsy. Oikea puusilmäkissa :)

 

 

Ja kun vein ruusuja kasvukaappiin kasvamaan, niin johan tämä takkuturkki oli sinnekin ehtinyt mennä lämmittelemään auringonpaisteeseen. Jotkut ne osaa ottaa lunkisti.

 

 

 

 

 

 

Ja sitten vihdoin viimein tilasin uuden kasvihuoneen netistä. Toivottavasti se tulee jo ensi viikolla, että päästään pystytyshommiin.

KALVAKKAA HUHTIKUUTA!

Niinpä vierähti kuukausi poikineen, ennen kuin tänne taas ehti mitään kirjoitella. Piirakkapostauksen jälkeen alkoi jouluruuhkakiireet ja vuoden vaihteen jälkeen onkin sitten ollut yhtä haipakkaa. Mutta nyt on pieni heti taas ennen uutta ihanaa kevättä, joka näyttää tänä keväänä tulevankin aivan yllättäen. Kummallista kyllä.

Tänään on siis kevätkorkki poksautettu auki ja puutarhatyöt virattomasti aloitettu. Ensi töikseni kävin nostelemassa kellarista ruusut ja perennat valoon ja raittiiseen ilmaan. Siellä nämä puutarhurin lapsukaiset olivat jo kiljuneet pitkään apua, kun olivat jo ehtineet kasvaakin monta kymmentä senttiä ilman valoa. Ja yllätys oli myös melkoinen, kun huomasin, että jättilaukat olivat itäneet ihan issesseen tuolla pimeässä. Mutta nyt ovat kasviparat saaneet kevätvettä suoraan rännistä pienien lannoitetömpsyjen kera. Myös Viiru osallistui heti innokkaasti  kevään ensi puuhiin tuttuun tapaan.

 

 

Seuraavaksi sitten tarkasteltiin kisaa puutarhuri vs. jänis. Tänä vuonna jänis veti lyhyemmät hännät, kun ei päässytkään jyrsimään omenapuita, kirsikoita, luumupuuta ja valkosaarnia nilelle. Hähhähhää! Laitoin nimittäin viime syksynä verkot kaikkien puiden ympärille ja valkosaarnin kävin vuoraamassa kuusenhavuilla joulun jälkeen, mikä kuulemma ei viehätä jänestä. Olihan tuosta vähän noita havuja valahtanut pois, mutta toimi oikein hyvin jänöä vastaan. Laitoin sille karvajalalle kyllä sitten kauralyhteitä syötäväksi, jotka olikin kelvanneet oikein hyvin.

Huomasin myöskin jo eloa navetan seinustalla. Nokkoset olivat alkaneet jo kasvaa uutta versoa. Kohta saadaan uusia nokkosenversoja syötäväksi. Nam!

Kuistillakin pelargoniat ovat jo hyvällä mallilla. Leikkasin huonoja pois ja otin vähän pistokkaitakin talteen. Kohta aukeaa kevään ensimmäiset kukat! Mahtavaa!

 

KATO, KARJALANPIIRAKOITA!

Selailin tässä vuosien varrella kerättyjä reseptejä vanhasta reseptikirjasta. Monenlaisia ruoka- ja leivontareseptejä oli tullut talletettua jo edesmenneiltä sukulaisilta, äitiltä ja Tanskan ajoilta. Mutta erityisesti yksi resepti suorastaan kiljui toteuttamista: äitin vanha karjalanpiirakkaresepti. Tätä piirakkareseptii kokeilin viimeksi viistoista vuotta sitten ja sitä ennen en kertakaan, koska äiti aina leipoi meille laiskiaisille valmiit piirakat. Ja eipä silloin  karjalanpiirakan leivonta muutenkaan kiinnostanu, koska elämässä oli olevinaan paljon kiinnostavampia asioita. Ja viikonlopun ruoat tuli  muutenkin ostettua elintarvikekioskista.  Onneksi kuitenkin tuli kirjoitettua resepti ylös varmuuden vuoksi, jos vaikka joskus leivonta kiinnostaisi.

Meillä kotona karjalanpiirakan leivontapäivä alko tietyst heti aamusta puuron keitolla. Meillä tehtiin karjalanpiirakoiden puuro aina täysjyväriisistä, jossa makua on enemmän kuin tavallisessa puuroriisissä (oiskohan Uukuniemen peruja) Muita täytevaihtoehtoja oli sitten peruna ja puolukka. Äiti ja tätini urakoivat piirakoita aina monta sataa kerralla, koska syöjiä oli paljon. Välillä kahviteltiin ja laulettiin, ja tietysti naurettiin. Yksi kaulitsi pulikalla piirakan pohjia, toinen lisäsi täytteet ja rypytti piirakat ja kolmas toimi paistomestarina. Lapset saivat kokeilla melkein kaikkia työvaiheita. Mutta, vaikka lapsena karjalanpiirakoita tehtiin porukalla äitin ja tätien kanssa, niin kyllä lapsien rooli oli kuitenkin kuunnella hiljaa vieressä aikuisten juttuja. Ja näistä leivontaopeista tarttui sitten jotain helmoihin tai sitten ei. No, nyt ei enää äiti eikä tädit ole piirakoita leipomassa, joten viikon ajan resepti kummitteli mielessä lähes joka päivä. Joten täytyhän kutsua noudattaa. Nämä mielikuvat olivat läsnä koko ajan kun itse sitten kokeilin tätä perinnetaitoa.

Noudatin perintöreseptiä aika orjallisesti epäonnistumisen pelossa. Ensin keitin riisipuuron täysjyväriisistä. Välillä kyllä piti vähentää kattilasta maitoa, että riisi puuroutuisi sopivasti. Luulen että vika oli varmaan mittalasissa: meillä kotona riisit mitattiin vähän suuremmalla lasilla kuin mitä miulla oli käytössä.

Sitten leikkelin kakkarat, taputtelin se littanoiksi ja aloin kaulita piirakan kuoria pulikalla. Tosta kaulitsemisesta ei meinannu ensin tulla mitään, kun se on tekniikkalaji. Ja jauhotkin olivat liian hienoja (=huonoja) Perinteiset karkeat ruisjauhot olisivat olleet parempia. Koitin epätoivon vimmalla kaivaa muistin lokeroista muistikuvaa siitä,  miten äiti ja tädit näitä kaulintahommia tekivät. Muutaman pohjan jälkeen alkoi kaulintakin jo sujua. Onneksi on leivinlauta, joka on sopivan karhea pinnaltaan tähän puuhaan.  Miun pulikka on teollinen pulikka, joten ei siis kovin hyvin muotoiltu tähän hommaan. Tuli vähän äitin pulikkaa ikävä, mutta onneksi se pulikka varmaan löytyy vielä seuraavalta sukupolvelta.

Sitten levitin täytteet piirakan kuorille ja aloin koittaa rypyttämistä kieli keskellä suuta. Lapsena miun piti aina kääntää piirakka, että osasin tehdä symmetrisen rypytyksen. Mutta nyt taisi mennä ihan suorilta suurinpiirtein oikein. Jostakin selkäytimestä tääkin vaan tulla tupsahti. Oiskohan tämä piirakan rypyttäminen samanlainen taito kuin polkupyörällä ajaminen. Kerran kun oppii, niin aina osaa.

Ja sitten vaan piirakat pellille ja uuniin. Näitä piirakoita ei mahtunu kyllä pellille kovinkaan montaa, kun olivat kokoa 35.. siis liian isoja. Oli vähän tää koko asia hakusessa. Kun kaksi piirakkaa syö, niin mahan olikin jo aivan täysi. Vähän kyllä näyttää olevan näissä piirakoissa rypyt vinksallaan.

Ja valmiit karjalanpiirakat näyttivät siis tältä. Ei huono! Ja voilla voijeltuja!
 

Parasta olivatkin kotiin tulijoiden kommentit. Isomman kommentti oli: KATO, KARJALANPIIRAKOITA.. ja pienemmän ONNISTUUKOHAN NUO.  No onnistui mielestäni aika  hyvin ja täytyy tehdä heti uudestaan, kun vauhtiin on päästy. Mutta ensi kerralla käytän ihan perinteisiä karkeita ruisjauhoja ja yritän hommata sen oikeanlaisen pulikan. Mukavaa oli eläytyä piirakanpaistoon muistikuvien avulla ja edesmenneitä piirakanpaistajia muistellen pyhäinpäivän viikolla.