TERVETULOA SEURAAMAAN MAALAISPUUTARHAN ELÄMÄÄ ITÄRAJALLE


MAALAISPUUTARHAN ELÄMÄÄ VOI SEURATA TIIVIIMMIN JATKOSSA FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA,TWITTERISSÄ SEKÄ MAALAISPUUTARHA.FI VERKKOSIVUILLA. TERVETULOA SEURAAMAAN ELÄMÄÄMME SIELLÄ! TÄNNE MAALAISPUUTARHA BLOGIIN PÄIVITÄMME SATUNNAISESTI AJANKOHTAISIA ASIOITA.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

SEKAMELSKAA JA VÄRILOISTOA

Nyt muutamia kuvia tämän vuoden jutuista. Kaikki ei ihan menny niikun ströms... mutta ei kai aina tarvitse mennäkkään. Keväällä oli hieno visio perhospenkistä, missä perhoset liihottelee hortensioiden ja keltaisten, sinisten ja punaisten kukkien keskellä. Ja hupsista. Ensinnäkin osa hortensioista kuoli, yhteen siniseen on tulossa kukat vasta nyt ja senetitkin päättivät pitää kukintataukoa lähes koko kesän. Mutta yksi ei petä. Ja se on kääpiösamettikukka. Lisäksi syrikät kasvoi suuremmiksi kuin kuvittelinkaan ja syyshortensiastakin tuli aika iso. Mutta kokonaisuutena aika kiva sekamelska.


 
Yhdistetyssä kukka- ja kasvimaassa kaikki kasvaa hyvin perinteiseen tapaan. Tänä vuonna myös ruusupavut intoutuivat kasvamaan ja kaikki yrtit ja kurkut ovat nautiskelleet lämmöstä, myös maissit. Kuvaakohan tämä sekasotku jotenkin tekijäänsä :) Jos näin on niin sallin itselleni sen.
 

 
Dahliat, kehäkukat ja pakkopulla-kosmokset on myös kasvaneet ja viihtyneet hyvin. Kehareista on riittänyt terälehtiä myös kuivattavaksi asti. On näköjään myös rikkaruohot kasvaneet hyvin laattojen ja reunusten välissä.
 



 
Salaattikin luuli, että sen täytyy kasvaa joulukuusen näköiseksi vielä ennen pakkasia. Hyvä muistutus tulevista töistä.  Karjalainen puutarhakissakaan ei antanut vangita sieluaan kameralle, vaan laittoi aina silmät kiinni kuvatessa. No jos on kanafileitä pötsi pömpöllään niin jaksaa sitten kenkkuilla. Kumma katti.
 




6 kommenttia:

  1. Ihanan värikkäitä kukkia! Minulla on ensikerran senettiä ja olin vähän pettynyt kun ensikukinnan jälkeen jo luulin että siinäkö se nyt oli, mutta onneksi alkoivat uuden kukinnan ja se on sitten ollutkin runsasta. Ihana väriläiskä.

    Mahtava tuo kissa, jotenkin niin päättäväisen näköisenä tuossa se on.

    VastaaPoista
  2. On niin kauniin rehevää ja kuinka ihana daaliakin. Mulla on daalioissa vasta ensimmäiset kukat ja vettä sataaa koko ajan ;(

    VastaaPoista
  3. Mummeli; senetit täytyy varmaan laittaa jonnekin valoisempaan paikkaan, että kukkisivat paremmin. Toinen kukintakaan ei minulla ollut kovin pitkäikäinen. Emilie; ostin nuo dahliat valmiiksi kukkivina kuten suurimman osan kosmoksistakin. Muuten eivät oikein meidän korkeuksilla ehdi kukkia riittävän pitkään.

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Hellii mieltä.

    VastaaPoista
  5. Puhun vain välttävästi kissaa, mutta eikös tuo silmien sulkeminen ole kohteliasta ja ystävällistä ja varmaan paikallaan silloin, kun kameran jättisilmä tuijottaa aggressiivisesti suoraan kohti. Kissasi ei ruvennut jatkamaan riitaa päinkatsojan kanssa, hän on rauhanrakentaja.

    Salaattijoulukuusesta tuli hieno, vaikka ehkä maku jo kärsi. Minulla on vastaavanlainen kaksimetrinen mangoldi, täytyypä joskus esitellä.

    VastaaPoista
  6. Juuri sellaista kukkasekamelskaa, josta minä pidän!! =)

    VastaaPoista