TERVETULOA SEURAAMAAN MAALAISPUUTARHAN ELÄMÄÄ ITÄRAJALLE


MAALAISPUUTARHAN ELÄMÄÄ VOI SEURATA TIIVIIMMIN JATKOSSA FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA,TWITTERISSÄ SEKÄ MAALAISPUUTARHA.FI VERKKOSIVUILLA. TERVETULOA SEURAAMAAN ELÄMÄÄMME SIELLÄ! TÄNNE MAALAISPUUTARHA BLOGIIN PÄIVITÄMME SATUNNAISESTI AJANKOHTAISIA ASIOITA.

lauantai 7. tammikuuta 2012

LUMINEN LOPPIAINEN

No nyt on tullut lunta jo ihan kiitettävästi. Joka päivä voi tehdä lumitöitä, mutta lunta ei vielä ole läheskään yhtä paljon kuin viime vuonna. Vaikka vieläpä sitä ehtii tulla viimevuotisen verran tänäkin vuonna.  Puutarha on niin kaunis uudessa lumipeitteessä. Aurinko kun vielä joskus pilkahtaisi, niin sepä virkistäisi silmänystyröitä kivasti.


Valkosaarni näyttäytyy talviasussa jotenkin eksoottisen täsmälliseltä.





Viime syksynä ajattelin, että jätän talven iloksi joitakin kasveja talventörröttäjiksi.
Eikä ollut ollenkaan huono idea. Aikaisemmin olen raivannut kaikki pois syyssiivous-
vimmoissani. Nyt on sitten talvellakin  jotakin kuvattavaa ja katsottavaa.  Kaksi alinta ovat sormustinkukka ja päivänsini lumiharsossaan.

Tämän emännän lisäksi hangella viilettää muitakin ötököitä: ainakin orava ja karjalaiset puutarhakissat somista pienistä käpälänjäljistä päätellen.



Mirmelit näyttävät tosin viihtyvät aika hyvin aitan parvella päivystämässä. Kyllähän noilla turaturkeilla pärjää jo kipakammassakin pakkasessa.






5 kommenttia:

  1. Mukavasti se lumi kirkastaa maiseman. Ihan yhtä paljon kuin viime talvena oli, ei sitä kyllä tarvittaisi.....
    Nuo talventörröttäjät voivat olla uskomattoman kuvauksellisia ja hauskoja.
    Komeat on turkit kisuleilla ♥

    VastaaPoista
  2. No hei vaan sinnekin päin Suomea. Mukavaa vuoden alkua sinullekin! Ajattelepa, että on vaan muutama kuukausi kevääseen ja kohta kaikki on taas ihanan vihreää!

    VastaaPoista
  3. Onpas kaveruksilla muhkeat puuhkat! Kyllä kelpaa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköisiä kuvia ja talven törröttäjät (hih.hauska sana)minullakin tököttävät puutarhassa, joskun on melkein helpompi jättää ne siihen, kuin syksyllä katkoa pois.Joskus olen taittanut vaan syksyllä ne suojaamaan juuristoa.
    Ihanaa, eiks vaan, kun kevät alkaa pikkuhiljaa hivuttautumaan mieleen.Mulla oli ainakin niin rankka syksy ja loppuvuosi, ja se ainainen vesisade ei mieltä juuri kohottanut, siksipä iloitsen lumesta.Ehkäpä pääsen myös sukisilla sujauttamaan pienen lenkin ensi viikonloppuna.
    Oikein mukava talven jatkoa sinulle.

    VastaaPoista