TERVETULOA SEURAAMAAN MAALAISPUUTARHAN ELÄMÄÄ ITÄRAJALLE


MAALAISPUUTARHAN ELÄMÄÄ VOI SEURATA TIIVIIMMIN JATKOSSA FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA,TWITTERISSÄ SEKÄ MAALAISPUUTARHA.FI VERKKOSIVUILLA. TERVETULOA SEURAAMAAN ELÄMÄÄMME SIELLÄ! TÄNNE MAALAISPUUTARHA BLOGIIN PÄIVITÄMME SATUNNAISESTI AJANKOHTAISIA ASIOITA.

torstai 26. toukokuuta 2011

MAAKUNTAMATKAILUA JA PUUTARHAPUUHIA

Kyllä on nyt reissattu niin paljon, että ei ole meinannu tätä blogiakaan ehtiä kirjoittamaan. Maakuntamatkat ovat ulottuneet tuonne Helsingin maakuntaan hieman useammin kuin tänne omille nurkille.  Onneksi täälläkin on ehditty keväisiä maisemia mutustelemaan silmillä, ennen kuin kevät muuttu kesäksi.  Silmänruoan lisäksi on tullut ruokittua myös makunystyröitä Ilomantsin Parppeinvaaralla hulppeissa maisemissa.





Kolillakin ehdin käydä kääntymässä ja julmat olivat tienviitat tämänkin talon liepeillä. Huikea paikka kaskialueen vieressä. Liekö jättijäniksen kotikontuja.



Omissa kukkapenkeissä kukkii kevätkukat ja rikkaruohot. Tosin nyt olen jo ehtinyt kitkeä  ja uusia kevätkylvöjä on tehty kasvimaalle: perunaa, papuja, persiljaa, tilliä, sipulia, salviaa ja herneitä. Ja tietysti paljon kukkakylvöksiä suoraan penkkeihin ja esikasvatukseen.  Mukavaa puutarhapuuhissa on seuralaisten paljous: mäkäräisiä, hyttysiä ja karvaisia kissoja.








4 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat ja tuota harmaata mökkiä jäin oikein katsomaan tarkemmin, on jotenkin kuin kuuluva tuohon maisemaan, ei riko värillään ympäristöään. Lienee mökillä jo ikääkin.
    Kivaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  2. Komeita maisemia, noita pitäs päästä itsekin ihmettelemään, mutta täytyy todeta, etten olen Tahkoa korkeammalla käynyt kuin kerran joskus vuonna nakki ja muusi. Olis varmaan pienen päivityksen paikka...:)
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle ja aurinkoisia puutarhapäiviä.

    VastaaPoista
  3. Hei vaan mummeli ja Tuija. Tuo harmaa mökki Kolilla on ollut siellä iät ja ajat ja monta kertaa on pitänyt pysähtyä kohdalla ja ottaa kuva. Niin viehkosti se siinä tönöttää. Vaaramaisemia täällä suunnalla kyllä riittää, tervetuloa vaan lomailemaan ja melkein jokaisen nyppylän alla on uimapaikka. Aurinkoista viikonloppua vaan teillekin!

    VastaaPoista