TERVETULOA SEURAAMAAN MAALAISPUUTARHAN ELÄMÄÄ ITÄRAJALLE


MAALAISPUUTARHAN ELÄMÄÄ VOI SEURATA TIIVIIMMIN JATKOSSA FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA,TWITTERISSÄ SEKÄ MAALAISPUUTARHA.FI VERKKOSIVUILLA. TERVETULOA SEURAAMAAN ELÄMÄÄMME SIELLÄ! TÄNNE MAALAISPUUTARHA BLOGIIN PÄIVITÄMME SATUNNAISESTI AJANKOHTAISIA ASIOITA.

torstai 5. huhtikuuta 2012

IDÄSSÄ ITÄÄ

Kyllä tämä lumen paljous on sitten juuri tähän aikaa vuodesta aina aika masentavaa. Lunta on yli polven ja lisää näyttää nytkin tuolta taivaalta mättävän. Ei kyllä uskoisi millään, että noin kuukauden päästä nämä lumet on melkein muisto vain ja laiturin nokastakin on jo lähtenyt jäät.


Kesäpaikan kasvihuoneeseen ja navettapuutarhaan pääsee nyt vain hiihtämällä.



Viiru osaa ainakin nauttia kevään ensilämmöstä kasvukaapin hatarassa lämmössä.


Sula puro antaa kuitenkin jo merkkejä keväämmästä.


Hirveä hinku olisi puutarhatöihin, mutta nyt vaan täytyy tyytyä kylvämään siemeniä sisällä. Nyt on kylvetty steviaa, tomaatteja, paprikoita, purjoja, orvokkeja, salkoruusuja ja kosmoskukkia. Tomaatintaimet näyttävät ainakin terhakoilta ja pelargoniassakin on jo eka kukkanuppu.



4 kommenttia:

  1. No voi hyvänen aika! Meillä ei ollut noin paljon lunta koko talvena! Täällä taas tuskaillaan jo kerran sulaneeseen maahan satavaa ohutta räntäkerrosta ;)
    Nyt on kevään eteneminen pysähtynyt. Mutta tulee se kesä meille kaikille lopulta.

    Suloinen tuo pelakuun nuppu ♥

    Hyvää pääsiäistä sinulle!
    ukav

    VastaaPoista
  2. No onpas teillä paljon lunta ! Meillä oli jo osin maa paljaana, mutta peittyi takaisin lumen alle. Nyr krookusten kukat pilkistävät lumen läpi juuri ja juuri ; )
    Onneksi lumi kuitenkin sulaa aina varmasti, ennemmin tai myöhemmin : )
    Oikein hyvää pääsiäisen aikaa !

    VastaaPoista
  3. Niin, kyllä mie kateellisena kattelen aina teidän toisten pihoja, kun ei ole näin paljoa lunta ja kevätkukatkin ovat jo esiin työntymässä. Mutta vaikka taas tänään sataa lisää lunta, niin täytyy nyt koitaa olla valittamatta. Tulee se kevät vielä meillekin. Ja ensi viikolla lähden Tanskan kevättä ihmettelmään. Kivakiva. Oikein ihanaa ja aurinkoista pääsiäistä teillekin!

    VastaaPoista
  4. Äläpä sure, täältä se kevät tulee kovalla kohinalla. Meiltä ovat lumet lähes menneet. Lumikellot, krookukset ja sinivuokot kukkivat auringon päivällä lämmittäessä, vaikka öisin onkin pakkasia. Paljon oli lunta täälläkin, vaikka sitä vasta tammikuussa alkoi tulla. Olen huomannut, että ihmeen pian te siellä "susirajalla" saatte meidät kiini keväisin. Teillä on pidemmät päivät ja aina vain pitenevät.

    VastaaPoista