TERVETULOA SEURAAMAAN MAALAISPUUTARHAN ELÄMÄÄ ITÄRAJALLE


MAALAISPUUTARHAN ELÄMÄÄ VOI SEURATA TIIVIIMMIN JATKOSSA FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA,TWITTERISSÄ SEKÄ MAALAISPUUTARHA.FI VERKKOSIVUILLA. TERVETULOA SEURAAMAAN ELÄMÄÄMME SIELLÄ! TÄNNE MAALAISPUUTARHA BLOGIIN PÄIVITÄMME SATUNNAISESTI AJANKOHTAISIA ASIOITA.

lauantai 19. marraskuuta 2011

ENSILUMEN KUKAT

Sanotaan, että marraskuussa kaikki kuolee. Niin kyllä, mutta lupaus uudesta säilyy maassa ja tupsahtaa joskus sitten uuteen eloon. Niin ihmiselämässä kuin rakkaassa puutarhassakin. Surua, ikävää ja haikeutta onkin viime aikoina riittänyt, joten uuteen eloon on niin vaikea uskoa kaipauksen keskellä.  Mutta jos oikein tarkkaan katsoo, niin valoa elämään voi viritellä monella tavalla ihanista ystävistä, perheen-jäsenistä, puutarhasta ja lemmikeistä.

Vielä kuukausi sitten puutarhassa kukkivat sinisievikit ainoina kesän muistoina, mutta nyt jo talven valkoiset kiteet ovat reunustaneet kukkijat.




Lehtikaalikin sinnittelee vielä huurrekuorrutettuna ennen pakkasherran saapumista.




Talvipuutarhan viimeistelyyn osallistuu mielellään karjalainen puutarhakakissa, joka on jälleen kasvattanut uljaan ja pöyheän talviturkin. Nyt passaa sitten talvea odotella ja ulkovintillä päivystää kovemmillakin pakkasilla, vaikka parta olisinkin vähän jäässä. On tainnut katti ottaa oppia kasvimaailmasta kun noissa kuvissa on jotakin samaa...


Ja ruusuruukkujen viimeisen ruusun pelastin aukeamaan maljakkoon, ennen kuin vein ruusuruukut kellariin odottelemaan uuden kevään koittoa.






8 kommenttia:

  1. Hei
    Tänä syksynä on saannut nauttia pitkään kesän kukista. Sinisievikki on todella kaunis huureisena. Itsekin laitoin pois viimeiset keijunmekot viikko sitten.

    VastaaPoista
  2. Harvinaisen pitkään täällä karulla suomenselälläkin kukat kukoitivat tänä syksynä. Kuvasi on kovin kauniita.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista. Joskus entinen työnantajani kehui sinisievikkiä ihanaksi kukaksi enkä nuoruuden vimmoissani ymmärtänyt sen ihanuutta ennen kuin vasta nyt keski-ikäisenä ja juuri nyt pakkasen kynnyksellä. Joskus vaan asiat näkee selvemmin ja eri tavalla elämänkokemuksen myötä. Ja muutenkin on ollut mukavaa kun syksy on ollut niin pitkä ja lämmin ja saanut nauttia puutarhasta vielä marraskuussa. Mukavaa joulunodotusta teille Corylus ja mummeli!

    VastaaPoista
  4. Onpas vallan kaunis sinisievikki jään kuorruttamana.=)

    VastaaPoista
  5. Hei Laura ja kiitos kommentista; niin minustakin tuo sinisievikki oli niin herkän näköinen ensilumen alla.

    VastaaPoista
  6. Meillä ei ole vielä lunta tullutkaan kertaakaan.Parit ruukut on vielä viemättä varstoon, mutta täytynee ne nyt pikaisesti varmaan viedä, muuten tulee turmio mun ruusulle ja sinisarjalle.

    Mukavaa marraskuun jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
  7. Hei kaikki Puutarha Ystävät!
    Olen haaveillut löytäväni listan jossa suomalaiset puutarhablogit löytyisivät kasvuvyöhykkeet mukaan. Siitä olisi hyötyä, etenkin meille haastavammilla vyöhykkeillä eleleville, mutta se olisi myös hauskaa ja opettavaista. Ja ehkäpä samalla vyöhykkeellä olevat puutarhablogistit voisivat innostua järjestäämään tapaamisia keskenään tai osaavat auttaa ja vinkata hyvistä tapahtumista. Tartu haasteeseen, lisää oma puutarhasi listaan oikean kasvuvyöhykkeen alle ja halutessasi laita linkki tälle sivulle omaan blogiisi!

    Linkki PUUTARHABLOGIT VYÖHYKKEITTÄIN LÖYTYY TÄSTÄ: http://karolinanpuutarha.blogspot.com/p/suomalaiset-puutarhat-kasvuvyohykkeen.html

    IHanan talvisia kuvia!

    VastaaPoista
  8. Heippodei ystävä,ilmoitan tässä,jotta vanha blogini hiljenee kokonaan pois,uuteen blogiini pääsee linkistä,joka löytyy vanhasta blogista..kiiruusti kattelee,vanha blogi ei ole enää kauan aikaa näkyvillä,joten tervetuloa seikkailemaan uuteen maailmaan♥

    VastaaPoista