Suon kutsu oli vastustamaton, joten oli aivan pakko lähteä suosikkisuolle pällistelemään olisiko karpalo poikineen kypsynyt. Perinteiseen tapaan meinasi kahvipullot lentää ojaan, kun säihkähdin älyttömästi pusikosta lentoon pölähtäviä teeriä. Ja ilmoille lensi teerien lisäksi armoton, kaupunkilaisen säikähdysrääkäisy. Ei olisi tästä karjalaisakasta metsästämään mitään muuta kun noita marjoja. Suo oli paikallaan kaikessa ihanuudessaan eikä ristinsielua missään.
Sitten vaan hanskat käteen ja ämpäri ja poimuri iskuvalmiiksi. Ensin vaikutti siltä, että nyt on jo täällä poimijat käyneet, mutta ei sentään. Houkutuskarpalot köllötteli tarkemmin katsottuna aivan oikeilla paikoillaan mättään päällä poimintavalmiina. Aivan kuten monena vuonna aikaisemminkin.
Ja kun tarkemmin suota tarkastelee nuppi melkein mättäässä kiinni, niin huomaa lisää salakarpaloita heinikon seasssa. Ja aivan kauheasti niitä oli tänäkin vuonna. Ei millään haluaisi lähteä pois, mutta iltapäivällä alkaa olla niin hämärää pilvisenä päivänä, että suo kätkee salakarpalot piiloonsa. Retkikahvitkin oli jo hörpitty pariinkin kertaan ja kylmäkin alkoi olla tuulessa.
Saalis oli puolikas ämpärillinen karpaloita ja kotimatkalla hyppäsi metsästä kyytiin vielä kanttarellit.
Kanttarellipaistin jälkeen tein karpaloista sitten karpalokiisseliä ja karpalohilloa. Hilloa, tai paremminkin survosta, on hyvä mässyttää aamulla jogurtin kanssa. Huh, kuinka terveellistä.
Ai että on herkullisen näköstä hilloa..ihan vesi tulee kielelle kuvia katellessa! :)
VastaaPoistaIhana blogi sulla, käyhän vasta vierailulla! :)
ja tuo vastavierailulla pitäs kait kirjottaa yhteen...:P
VastaaPoistaHeippa vaan siullekin. Jo kävin siun plantaasia kattelemassa ja kommentoimassa. Meillä on täällä ihan samanlaiset puuhat menossa nietosten keskellä. Ja salkoruusut sen kun kukkii vielä.. metkaa.
VastaaPoista