TERVETULOA SEURAAMAAN MAALAISPUUTARHAN ELÄMÄÄ ITÄRAJALLE


MAALAISPUUTARHAN ELÄMÄÄ VOI SEURATA TIIVIIMMIN JATKOSSA FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA,TWITTERISSÄ SEKÄ MAALAISPUUTARHA.FI VERKKOSIVUILLA. TERVETULOA SEURAAMAAN ELÄMÄÄMME SIELLÄ! TÄNNE MAALAISPUUTARHA BLOGIIN PÄIVITÄMME SATUNNAISESTI AJANKOHTAISIA ASIOITA.

tiistai 6. tammikuuta 2015

NO NYT ON LUNTA JA PAKKASTA

Lunta toivoin viime vuoden lähes lumettoman talven jälkeen, kun ei se kevät tullut kuitenkaan  viime vuonna yhtään sen aikaisemmin. Nyt aion nauttia näistä pakkasista ja lumesta ja ihailla hienoa lumista puutarhaa. Aloitin myös laskettelukauden mutta murtsikkasuksia en ole vielä tänä talvena korkannu vaikka latuja näyttää olevan näillä nurkilla jo auki.

 

 
 
 
 

 
Jääkakkujakin väsäsin kaiken muun puuhastelun ohessa. Tein myös itse hapankaalia, jota olen aina himoinnut, mutta nyt sain aidon venäläisen ohjeen. Ja aah miten hyvää siitä tulikaan. Hapankaalin valmistusohje tuolla Maalaisruoka välilehdellä.
 

 
 
 

14 kommenttia:

  1. Kuule, sattuipas sopivasti! Juuri tänään tyttärelle sanoin, että laitetaanpas joku päivä hapankaalitehdas pystyyn. Tuolla ohjeella varmasti onnistuu ensikertalaiselta. Taidan ostaa uuden ja terävän juustohöylän ihan tätä tarkoitusta varten.
    Sekin on joulunseudun ruokailuissa tullut pantua merkille, että hapankaali raskaan tai rasvaisen ruuan kyytipoikana keventää ruuanjälkeistä oloa kummasti. Tuskin enää osaan syödä makkaraakaan ilman hapankaalia. Hyvää jatkoa Maalaispuutarhaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sirkku, yllättävän helppoa tuo oli, mitä en kyllä olisi uskonut. Taisin jäädä tuon kaalin koukkuun saman tien

      Poista
  2. Voi että, onpa siellä kaunista!
    Meillä ei ole täällä hitustakaan lunta ja huomenna taitaa olla taas vuorossa vesisadetta. Pakkasta oli parina päivänä, mutta huomenna ollaan taas plussalla......
    Mukavia hiihtoreissuja sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marja, aika ihanaa tämän lumen paljous. Saisi vielä tulla lisää, että olisi kunnon talvi.

      Poista
  3. Hienot kakut, olispa älynnyt tehdä niitä vähän aikaa sitten, nyt taitaa taas tulla + kelit. Jo olis ihan tarpeeksi lunta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helou Emilie, oota vaan.. kyllä varmaan tulee vielä pakkasta näille korkeuksille.

      Poista
  4. Voi ihailen tuota tarmoa ja toimeliaisuutta :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips, nyt on kuule fengsuit kohillaan niinko eräs yrittäjäkollega aina sannoo. Vai oisko syy tuon D-vitamiinitankkauksen,

      Poista
  5. Kauniita lumikuvia. Etenkin tuo kuudes kuva ylhäältä laskettuna on aivan huikean upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kruunu Vuokko, sitä maisemaa on tästä kyökin pöydän äärestä ikkunasta kiva katella. Että on täällä pusikossa asumisessa omat hyvätkin puolensa :)

      Poista
  6. Kauniita jääkakkuja. Kyllä nyt kelpaa näillä lumilla, luonto on niin kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maatuska, sanopa muuta. Täytyy vaan osata nauttia tästä talvestakin omalla tavallaan. Mutta kevät kuitenkin mielessä.

      Poista
  7. Kauniita jääkakkuja! Minäkin nautin lumesta ja talvesta. Talvilajit, nukkuva luonto ja lumen tuoma valo ovat luksusta, josta kaikki eivät pääse nauttimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Susanna, tämä sydäntalvi on myös sopivaa lepoaikaa, jolloin voi myös selailla kaikenlaisia puutarhalehtiä, siemenkatalogeja ja suunnitella tulevaa kevättä. Keväällä ja kesällä ei sitten ehdikää loikoilla sohvalla lehdet käsissä vaan nautitaan valosta ja elämästä ulkosalla. Leppoisaa sydäntalvea!

      Poista